Kyläilevä isännöitsijä

Oltiin eräänä tammikuisena iltana taas koko firman isännöintiporukka Tallinnassa. Laivamatka sekä siihen perään loppuilta hotellin kongressitiloissa olivat olleet täynnä pitkiä luontoja, joten kaiken infoähkyn jälkeen tunnelma nousi huomattavasti, kun päästiin loppuillasta saunomaan ja sen jälkeen erääseen hienoon ravintolaan syömään.

Ruokailuun tullessa Eni oli selvästikin nauttinut saunakaljoja aivan liikaa ja hänellä oli vaikeaa istua hienon ravintolan ruokapöydässä huojumatta. Välillä hän tarttui valkoisiin pöytäliinoihin ja niistä vetämällä yritti välttää tuolilta kaatumisen, mutta muut isännöitsijät samassa pöydässä joutuivat tarraamaan myös pöytäliinaan kiinni, jottei kaikki lautaset olisi lentäneet lattialle. 

Enin huonekaveri hotellissa oli jo syönyt, joten sovittiin, että huonekaveri taluttaa Enin hotellihuoneeseen nukkumaan, ennen kuin Eni sammuu ravintolaan. Ajoitus oli aivan oikea, sillä kun huonekaveri ja Eni olivat saapuneet omaan huoneeseensa, Eni oli oikaissut itsensä kengät jalassa ja ulkovaatteet päällä sängylleen. Ja oli sammunut siihen. Huonekaveri soitteli, että hän vielä jatkaa telkkarin katselua, mutta Eni saa sitten riisua itsensä kun jossain vaiheessa siitä heräilee, seuraavana aamuna viimeistään...

Huonekaveri seuraili telkkarista jotain elokuvaa, ja kuuli kun taustalla huoneessa Eni heräsi, käveli vessaan asioilleen, ja suoraan vessasta käveli ulkovaatteet jo valmiiksi päällä hotellin käytävälle ja siitä kadulle. Siinä kohtaa huonekaveri soittaa hädissään, että Eni pääsi karkuun, eikä hän voinut sukkasillaan juosta perään, oli sentään tammikuu ja Tallinnassa pakkasta. Hän oli vain muutaman sekunnin ajan ehtinyt nähdä minne suuntaan kadulla Eni lähti. 

Otimme heti ravintolan oven pielestä taksin ja muutaman muun isännöitsijän kanssa pyörimme taksin kanssa varmaan puolisen tuntia ympäriinsä Tallinnan katuja siinä kohdassa, mihin suuntaan Eni oli nähty hotellin ovelta juoksemassa. Enille koitettiin myös soittaa perään, mutta hänen puhelin pirisi hänen omassa hotellihuoneessaan, eli hän unohtanut sen sinne. 

Meidän taksikuskimme oli erittäin avulias, ja hän ilmoitti radiopuhelimensa kautta Enin tuntomerkit myös muille takseille pyynnöllä, että jos joku muu taksikuski näkee tuntomerkkeihin sopivan kaverin vahvassa humalassa talsimassa jossain päin Tallinnaa, niin ilmoittaisi asiasta heti. Me sitten käymme poimimassa kaverin kyytiin, ennen kuin jäätyy pakkaseen. Pari ilmoitusta meille tulikin radiopuhelin kautta melkein heti, ajoimme taksilla tarkistamaan ne, mutta kumpikaan niistä ei ollut Eni.

Meillä oli iso huoli Enistä, tammikuinen ilta alkoi todellakin pakastaa, ja umpihumalainen mies voisi niissä oloissa nopeasti kylmettyä, jos sattuu tuupertumaan ulkona jonnekin. Tai vastaan tulee joku rikollinen, joka korjaa sammuneelta ainakin lompakon parempaan talteen. 

Mutta Tallinnan kadut olivat erittäin tyhjiä ja hiljaisia. Sitten taksikuski keksi, että ehkäpä Eni on mennyt sisään jonnekin lähellä oleviin ravintoloihin tai pubeihin. Että katsotaanpa vielä nekin. Taksikuskimme oli niin hyvää pataa ravintoloiden ovimiesten kanssa, että päästiin ravintoloihin jonon ohi ja maksamatta sisään, ja ovelta tuli vielä useimmiten yksi turvamieskin mukaan etsintöihin - näytettiin vaan ravintolan ovimiehelle Velkalaakson Isännöintpavelut Oy:n kotisivuilta, että minkä näköistä miestä olimme etsimässä. 

Mutta Eniä ei vaan löydy mistään. Myöskään muista takseista ei saatu enää uusia vinkkejä. Joten päätettiin palata sitten lopulta tyhjin käsin ja takaisin omaan ravintolaan, jossa suurin osa isännöitsijöistämme oli vielä jatkamassa illan viettoaan.

Sovittiin kuitenkin oman taksikuskimme kanssa, että jos jotain jossain päin vielä näkyy, niin taksista ilmoitetaan vielä meille. Sitten hyppäämme taas uudestaan kyytiin ja jatkamme etsintöjä. Ravintolassa mietimme kaikki yhdessä ja isommalla porukalla, että olihan tämä nyt perin kummallista?! Että miestä ei mistään löydy. Ei siltikään, vaikka kaikki lähistön ravintolat oli jo katsottu, ja kaikki alueen taksikuskit partioivat kaduilla silmä kovana. Siinä vaiheessa Eni oli ollut kateissa tunnin tai maksimissaan pari tuntia.

Siinä kun vielä porukalla mietiskelimme, että missä vaiheessa täytyy asiasta ilmoittaa myös poliisille, niin Eni ilmestyykin ravintolan ovelle ja kainalossaan hänellä on joku nuori tuntematon naishenkilö. Huudettiin tietysti ravintolan perältä kaikki yhdessä, että "Eni perkele - missä sä oot oikein ollut???!!!"

Eni ihmettelee mikä hätä meillä nyt oikein on? Ja alkaa sitten selostaa, että häntä alkoi tosiaan ruokapöydässä ensin pikkuisen ramaisemaan. Että pahoittelut siitä. Mutta onneksi hänen ystävällinen huonekaveri hotellissa auttoi hänet sänkyyn, ja hän siinä sitten omassa sängyssä hotellihuoneessa vähäksi aikaa torkahti. 

Mutta kun hän vähän ajan päästä heräsi, hän muisti että hän oli jo aikaisemmin päivällä pannut merkille, että se meidän hotelli sillä reissulla sattui oleman ihan lähellä hänen yhden paikallisen tuttavansa asuinpaikkaa. Joten hän päätti että hän lähtee sitten kyläilemään sinne. Ja olikin sitten kyläreissulla tunnin tai pari. Mutta tuli sitten sen Tallinnan tuttunsa kanssa vielä moikkaamaan meitäkin sinne samaan ravintolaan. Enin Tallinnan tuttavuus näytti olevan joku nuori, nätti ja varsin povekas naishenkilö, joka oli myös aika hyvin meikattu.

Että sellainen kyläreissu Enillä tällä kertaa.

Eni = Eräs Nimeltämainitsematon Isännöitsijä

Velkalaakson Isännöintpavelut Oy = Korkeaa osaamista, laadukasta isännöintiä ja huippupätevyys!